Eksoottiset eläinkuidut - kaniangora

Teksti: Teija Alanko

Kuva: Riikka Katajainen / Hattaravilla

Kaniangora on yksi ylellisimmistä tekstiilien materiaaleista. Sen ylellisyys muodostuu kuidun hienoista ominaisuuksista, mutta myös siitä, että sen tuottaja, pieni angorakani, kykenee kasvattamaan tekstiiliksi jalostettavaa karvaa vain melko pieniä määriä. Itse kani on myös jalostuksen tulos. Eksoottiseksi kuidunlähteeksi suomalaisnäkökulmasta sitä ei tee vain jalostus, vaan sekin, ettei kani ole meille luontainen eläin. Vaikka Suomen luontoon kuuluvatkin jänis ja rusakko, joiden myötä kanikin näyttää tutulta, ovat meikäläiset citykanit luontoon laskettuja vieraseläimiä. Angorakani (Oryctolagus cuniculus ssp. domesticus) on eurooppalaisesta villikaniinista hyöty- ja lemmikkieläimeksi keskiajalla domestikoidun kesykanin pitkäkarvainen muoto, joka on kehitetty tuottamaan hienoa karvaa. Angorakanit ja niistä saatavat pehmeät kuidut ovat yleisimmin valkoisia, mutta myös värillisiä angorakaneja on olemassa.

Angoraa pidetään kaikkein lämpimimpänä luonnonkuituna. Sanotaan, että se on kevyttä kuin höyhen mutta lämpimämpää kuin villa. Sen erityinen pehmeys tekee siitä luksusta. Luksustuote se on myös suhteellisen kalleutensa ja siksi harvinaislaatuisuutensa vuoksi. Tarvitaan joko paljon aikaa tai monta kania, ennen kuin saadaan runsaasti kuitua talteen. Angorasta tehdäänkin usein pieniä tuotteita, kuten hattuja ja käsineitä, joihin se sopii erinomaisen lämpöominaisuutensa vuoksi. Angorakuitu myös imee kosteutta hyvin, jopa yli puolet omasta painostaan, tuntumatta silti märältä.

Angora on yksi hienotekoisimmista luonnonkuiduista, vaikka se oikeastaan onkin karvaa. Kuituna angora on siistiä ja puhdasta, sillä se on kuivaa ja rasvatonta. Sen ontto rakenne tekee siitä kevyttä, pehmeää ja erinomaisesti lämpöä eristävää. Karvojen ilmaonteloiden ansiosta angoralla on noin kymmenkertainen lämmönerityskyky lampaanvillaan verrattuna. Ilmaontelot aikaansaavat kiiltoa, mutta niiden vuoksi karva on haurasta ja katkeaa herkästi, eikä siksi kestä kovaa kulutusta. Sileä, silkkinen pinta aiheuttaa myös sen, ettei kuitu kierry helposti. Sen kehrääminen hyvälle kierteelle edellyttääkin yleensä sen sekoittamista johonkin toiseen kuituun, kuten villaan tai alpakkaan, jotta saadaan aikaan lujempaa ja kestävämpää lankaa. Sataprosenttinen angoralanka on erittäin lämmintä, kevyttä ja pehmeää, mutta siitä puuttuu joustavuutta. Sekoitelangassa angorakuitu on myös käytettävämpää, esimerkiksi neulottaessa.

Kehrättäväksi haluttava karva kerätään kaneilta saksilla leikkaamalla 3–4 kertaa vuodessa. Koska angorakani on jalostettu kasvattamaan tiheää karvaa, sen hyvinvointi edellyttää turkin trimmaamista, muutoin turkista tulee epämukavan pitkä ja takkuinen. Hyvällä hoidolla ja oikealla ruokavaliolla yhdestä kanista saa kerinnässä noin 200 g kehruukelpoista villaa, ja vuodessa parhaimmillaan noin kilon kuitua. Naaraskanit tuottavat noin neljänneksen enemmän karvaa kuin urokset.

Angorakani on lähtöisin mahdollisesti Turkin alueelta. Kirjallisia tietoja angorakaneista löytyy Englannista 1500-luvulta, jolloin "English Silk Hare" oli arvostettu materiaali, jota ei saanut viedä maasta. Angorakaneja alettiin jalostaa samanaikaisesti useassa eri maassa, ja näin syntyi erilaisia, eri tarkoituksiin sopivaa villaa kasvattavien kanien muotoja. Angorakanin villasta voi erottaa neljäntyyppisiä kuituja: peitinkarvaa, kahdenlaista välivillaa ja pohjavillaa. Eri angorakanien muodoilla kasvaa näitä kuituja suhteessa eri määriä, ja myös kuitujen karkeudessa on eroja.

Nykyinen englantilaiseksi angorakaniksi luokiteltava, kaikkein pienikokoisin, olemukseltaan pallomainen muoto, jolla on tiheä, mutta helposti huopuva karvapeite, polveutuu vanhoista englantilaisista tyypeistä, mutta nykymuoto on kuitenkin jalostettu Yhdysvalloissa. Englantilaisesta angorakanista puolestaan on jalostettu kaikkein eniten villaa tuottava saksalainen muoto. Ranskalaisten 1700-luvulta lähtien jalostama angorakani on valkoinen ja sen villa on luonteeltaan teolliseen tuotantoon sopivaa, helposti käsiteltävää kuitua. Ranskalaisesta muodosta sekä lyhyt- ja satiinikarvaisesta muodosta jalostettiin 1930-luvulla satiiniangorakani, jonka karva on erittäin hienoa ja taittaa valoa kauniisti, mutta on liian heikkoa koneellisesti kehrättäväksi. Pohjoismaisessa angorakanissa, jota on useita eri värisiä, on piirteitä sekä englantilaisesta että ranskalaisesta muodosta. Kiinalainen angorakani on jalostettu saksalaisesta ja ranskalaisesta sekä valkoisesta uusiseelantilaisesta muodosta.

Ranska oli johtava angorakanien kasvattaja 1960-luvulle asti. Kaniangoran tuotanto oli huipussaan 1990-luvulla. Nykyään Kiina tuottaa noin 90 prosenttia maailman angorakuidusta. Kiinalaiset kilpailevat arvokkaan angoran tehotuotannolla hyödyntäessään halpaa työvoimaa. Tehotuotannon aiheuttamat eläinten huonot elinolot ja kohtelu kerittäessä ovat herättäneet keskustelua ja aiheuttaneet huolta eläinsuojelujärjestöissä. Angoraa tuotetaan edelleen myös Ranskassa, sekä Japanissa, Koreassa, Intiassa, Saksassa, Unkarissa, Chilessä, Argentiinassa ja Yhdysvalloissa.

Kaniangora on ominaisuuksiensa ja pienten tuotantomääriensä vuoksi luksusta, jonka tuotannossa ei pidä hyväksyä massatuotannon tai halvemman hinnan vuoksi epäeettistä toimintaa, vaan angoravillan täytyy olla vastuullisesti tuotettua. 

Pienillä eläinystävällisisillä angoratiloilla niin Suomessa kuin esimerkiksi Britanniassakin tuotetaan kaniangoraa läpinäkyvästi ja eettisesti. Suomessa tällaisia pienkasvattajia ovat esimerkiksi Hattaravilla ja Villiniityn tila, Britanniassa Bigwigs. Näiltä kaikilta angorakuitu lähtee kehrättäväksi oman maan erikoistuneisiin pienkehräämöihin, joten tuotantoketjukin pysyy lyhyenä. Niin Hattaravillan kuin Bigwigsinkin tiloilla kanit asuvat heinillä pehmustetuissa tilavissa karsinoissa tai häkeissä sisätiloissa, sillä angoravilla ei saa kastua. Britanniassa ulkona kaneja uhkaavat myös ketut ja maata vaivannut eläintauti. Sisällä kanit pysyvät kuivina, puhtaina, turvassa ja terveenä, mutta ne pääsevät ulkoilemaan valvotusti hyvällä säällä. Bigwigsin pientilalla elää noin 50 yksilön kanilauma. Naaraat elävät pienissä perheryhmissä. Uroskanit pidetään niiden iästä riippuen joko pienissä ryhmissä tai omissa karsinoissaan, jotta ne eivät tappele keskenään. Karva kerätään eläimiltä saksilla leikkaamalla kanin istuessa rauhallisesti sylissä. Bigwigs-kaneja on useissa väreissä, joten niistä saadaan luonnostaan eri sävyisiä lankoja: valkoista, kermaa, kultaa, harmaata ja suklaanruskeaa. Pidemmät karvat kehrätään langaksi, lyhyemmät käytetään huovutukseen.

Lähteet:

https://ruukinkehraamo.fi/blogs/ruukin-kehraamon-blogi/angorakanit-pienet-villantuottajat?

Pylkkänen, K., Levón, S. & Kankkunen, E. 2021. Suomen Tekstiili & Muoti. Tekstiilikuituopas.

https://www.hattaravilla.fi/tietoa-meista/

https://www.bigwigsangora.co.uk/

Martin, J. 2022. Country Living UK, April 2022: 78–84.