Eksoottiset eläinkuidut - silkki

Teksti ja kuvat: Teija Alanko

Silkki on tekstiilikuitu, jota ihmisten ei tarvitse työstää alusta asti, sillä silkkiperhosten toukat hoitavat ensimmäisen kehräysvaiheen puolestamme. Ihmiset, jotka joko kasvattavat perhosentoukkia tähän tarkoitukseen, työläisikseen, tai poimivat villinä elävien toukkien työnjäljet, keräävät kehrätyn kuidun langakseen, joskin työlään prosessin kautta.

Silkki on kuituna pehmeää ja vahvaa. Se on erinomaista vaatemateriaalia, sillä silkki on iholla viileää, mutta eristää hyvin myös lämpöä, ja voi imeä kosteutta tuntumatta märältä. Silkin valonkesto on kuitenkin huono, ja sen lujuus heikkenee UV-säteilyn vaikutuksesta.

Silkkiperhosten toukat kehräävät tätä ylellisenä pidettyä proteiinikuitua koteloikseen eli kokongeiksi, kuoriutuakseen kotelovaiheen jälkeen perhosiksi. Silkki on ainoa luonnossa sellaisenaan esiintyvä filamenttikuitu, eli jatkuva kuitu. Yhdestä perhosentoukan kokongista voidaan saada puolitoistakilometriä katkeamatonta kuitufilamenttia. Kuitu koostuu fibroiini- ja serisiini-proteiineista, joista jälkimmäinen toimii kuidun liima-aineena.

Silkkiä kehrääviä perhoslajeja on useita, ja niillä on eri ravintokasvit. Toukan syömä ravinto vaikuttaa syntyvän silkin laatuun. Mulperiperhosen (Bombyx mori) toukat syövät valkomulperin (Morus alba) lehtiä. Varsinaista viljeltyä silkkiä tuotetaan ruokkimalla mulperiperhostoukkia niille varta vasten kasvatettujen mulperipuiden tuoreilla lehdillä. Toukkavaihe lehtiä syöden kestää noin kuukauden. Syötyään kyllikseen toukat koteloituvat kehräämällä kolmisen vuorokautta ympärilleen kuitua kokongiksi. Silkkiviljelmillä kokongit kerätään ennen perhosten kuoriutumista, etteivät ne riko kokongin ehjää, katkeamatonta säiettä. Tämän vuoksi toukat tapetaan koteloiden sisälle kuumalla höyryllä tai keittämällä.

Tärkein viljellyn silkin eli mulperisilkin tuottajamaista on Kiina, josta tulee reilusti yli puolet maailman silkistä.

Kokonaisuudessaan silkkiä tuotetaan maailmassa noin 100 000 tonnia vuodessa, mikä on kuitenkin vain 0,1 prosenttia kaikesta globaalista kuiduntuotannosta. Koska silkin valmistus on pitkälti käsityötä, se työllistää Kiinassa noin miljoona ihmistä, ja Intiassa, joka tuottaa kolmasosan maailman silkistä, tämä tekstiiliala tarjoaa elinkeinon noin 700 000 perheelle.

Silkinviljelyllä on kuitenkin merkittäviä ympäristövaikutuksia. Mulperipuiden kasvatus vaatii runsaasti maapinta-alaa. Yhtä valmista silkkikiloa kohden toukat syövät lähes 300 kiloa mulperinlehtiä. Yhden hehtaarin viljelyalan mulperipuiden lehdillä saadaan noin 200 kiloa kokongeja ja niistä 40 kiloa raakasilkkiä. Lehtisadon maksimoinniksi mulpereiden kasvatuksessa käytetään usein torjunta-aineita ja vesistöjä rehevöittäviä lannoitteita. Silkin valmistuksessa, varsinkin kokongien keittämisessä, kuluu myös paljon vettä ja energiaa.

Villisilkkiä saadaan muiden perhoslajien, kuten Antheraea-suvun yöperhosten toukkien kehräämistä kokongeista. Useilla suvun lajeilla, kuten Antheraea assamensis, A. paphia ja A. pernyi, on silkintekijöinä kaupallista merkitystä. Näiden lajien toukat elävät luonnonmetsissä ketapani-suvun (Terminalia sp.) puissa, intianmerantipuissa (Shorea robusta) ja jaavanjambolaaneissa (ent. surinaminkirsikka, Syzygium cumini) syöden niiden lehtiä, sekä tammissa. Perhosentoukkien syödessä muun muassa tammen lehtiä syntyy tussah(/tussar)-villisilkkiä, jota arvostetaan sen tekstuurin ja luonnollisen kullanvivahteisen värin vuoksi.

Kehrätessään koteloaan Antheraea-toukat jättävät kokongin toisen pään avoimeksi ja sulkevat sen serisiinillä. Perhonen kuoriutuu aikanaan serisiinikohdasta, joten kokongin kuitu jää ehjäksi. Niinpä tussah-kokongit voidaan kerätä vasta perhosen lähdettyä kotelostaan, eikä toukkia välttämättä tarvitse tappaa. Tyhjät kotelot keitetään kiehuvassa vedessä, jotta silkkikuitu pehmenee ja kuitu voidaan keriä. Perinteisesti kuitenkin, ehkä jotta prosessi on nopeampaa, tussah-kokongit kerätään toukkineen ja kuivataan auringossa toukkien tappamiseksi, ennen koteloiden keittämistä. Jos kotelot keitetään vasta perhosten kuoriuduttua, silkkiä kutsutaan cruelty free-, nonviolent-, Ahimsa-,vegetarian- tai rauhansilkiksi. Kokongien keittäminen on kuitenkin yhtä lailla tärkeä menetelmä niin tussah- kuin mulperisilkille, joten myös cruelty free -silkki kuluttaa paljon vettä ja energiaa.

Ympäristöä ja eläinten oikeuksia huomioivaa vastuullista silkin valmistusta pyritään edistämään vapaaehtoisten sertifikaattien avulla. Tavallista silkintuotantoa parempia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi luomusilkki, Reilun kaupan silkki, ja toukkia vahingoittamatta valmistettu villisilkki. Sertifikaatteja ovat esimerkiksi Indian National Programme for Organic Production (NPOP), Global Organic Textile Standard (GOTS), Certified Wildlife Friendly ja World Fair Trade Organization (WFTO).

Tussah-silkkiä tuotetaan muun muassa Kiinassa, Intiassa, Japanissa ja Sri Lankassa, mutta villisilkkiä tuotetaan maailmanlaajuisesti paljon vähemmän kuin mulperisilkkiä. Kiinassa silkillä on perhosentoukkien ravintokasvista riippuen eri nimiä. Luonnonvaraisessa mulperipuussa ruokailleen toukan silkki on nimeltään zhe, hammastammen lehtiä syöneen toukan silkki on hu. Myös villisilkki on filamenttikuitua. Tussah on tekstuuriltaan rikkaampaa kuin mulperisilkki, mutta sen kuidut ovat lyhyempiä, eikä se siksi ole niin kestävää. Tussah-kokongit kerätään kuitenkin yleensä metsistä, joissa perhoset elävät vapaasti. Niinpä villisilkin tuotannossa ei tarvita haitallisia kemikaaleja, kuten mulperipuiden viljelyssä, ja tussahin valmistus voi jopa rohkaista metsien suojeluun. Lisäksi se tuo toimeentuloa muun muassa miljoonille intialaisille.

Silkkiterminologiaan liittyy myös bourette, jota kutsutaan usein raakasilkiksi. Se valmistetaan kokongien lyhytkuituisista loppuosista, ja on siis hienon silkin tuotannossa syntyvää jäännemateriaalia. Bourettesilkistä tehdään sekä kankaita että eläväpintaisia käsityölankoja.

Suuria silkintuottajamaita ovat myös Uzbekistan, Thaimaa, Brasilia, Vietnam, Etelä- ja Pohjois-Korea, sekä Iran, joka tuottaa 120 tonnia silkkiä vuodessa. Silkkiä valmistava iranilainen perhe työskentelee 12 tuntia tehdäkseen kilon kehrättyä silkkilankaa. Tällä perhe tienaa noin puoli dollaria, mutta kuitumarkkinoilla kilo silkkilankaa voi tuottaa sata kertaa enemmän. Kokongeja saadaan Iranin pohjoisosissa, ja niitä tuodaan Iranissa prosessoitaviksi myös Afganistanista, Tadžikistanista ja Uzbekistanista, mutta silkkiä kehräävät, iranilaiskylissä asuvat ihmiset eivät voi tuoda kokongeja itse, vaan ovat riippuvaisia silkkikaupan välittäjistä. Silkillä on myös tärkeä merkitys kulttuuriperinnölle, Iranin lisäksi muuallakin Lähi-idässä ja Afrikassa. Vaikka silkkiä kehräävä perhe ei tienaa työllään rikkauksia, silkkimarkkinat tuottavat miljardeja. Myös miljardeja perhosentoukkia tapetaan silkintuotannossa joka vuosi. Vastuullisempi, cruelty free -tuotanto kasvattaakin suosiotaan.

Lähteet:

Fletcher, K. 2014. Sustainable Fashion and Textiles. Design Journeys. Second edition. Earthscan from Routledge.

Pylkkänen, K., Levón, S. & Kankkunen, E. 2021. Suomen Tekstiili & Muoti. Tekstiilikuituopas.

https://en.wikipedia.org/wiki/Tussar_silk, https://en.wikipedia.org/wiki/Bourette

https://www.middleeasteye.net/discover/Iran-silk-makers-weaving-ancient-trade

https://virtuemarketresearch.com/report/middle-east-and-africa-silk-market