1500-luku, Reticella-pitsi, pitsin ja revinnäisen rajamailla

Teksti ja kuvat: Rinna Saramäki

Reticella-pitsi, Italia, 1500-luku, pellavaa - kiinnitetty myöhemmin puuvillamusliinista valmistettuun röyhelöön.

Ommeltu pitsi syntyi renessanssin Italiassa, jossa ilmavaa, koristeellista vaikutelmaa tekstiileihin tavoiteltiin revinnäistekniikoilla. Kankaasta poistettujen lankojen välit täytettiin geometrisilla, tarkasti ommelluilla kuvioilla. 1500-luvun kuluessa käsityöläiset huomasivat, että lankoja ei oikeastaan kannattanut purkaa ensin suurella vaivalla kudotusta kankaasta, kuten revinnäistekniikoissa, vaan luoda langoista tarpeelliset tukirakenteet pingottamalla niitä ompelun apuna käytetyn pergamentin päälle. Tukilangat vahvistettiin pykäpistoilla ja yhdistettiin pikkuruisten pykäpistojen muodostamilla siroilla pitsikuvioilla, ja irroitettiin sitten pergamenttipohjasta. Näin syntyi reticella, ensimmäinen "aito" pitsitekniikka. Aidon pitsitekniikan erottaa muista pitsimäisistä tekniikoista siinä, että koristelua ei ole tehty valmiille pohjalle, kuten verkkopitsissä, tai pohjakankaalle, kuten revinnäisissä. Pitsi voidaankin määritellä "rei'iksi, joita ympäröi lanka", pitsitutkija Pat Earnshawn'n sanoin. Aidossa pitsissä pitsille tunnusomaiset reiät ovat muodostuneet samalla kuin kuviotkin.

Reticella-pitsiä käytettiin kalvosimiin, näyttäviin kauluksiin, kirkkotekstiileihin ja ylellisten kodintekstiilien koristeluun. Se oli arvokasta, ja italialaisia pitsit olivat haluttua vientitavaraa. Pitsejä siirreltiin käytöstä ja vaatekappaleesta toiseen, ne olivat perintökalleuksia samaan tapaan kuin korut. Tämä pitsi on kiinnitetty ohueen puuvillamusliiniin, jota ei vielä pitsin valmistamisen aikaan ole ollut saatavilla. Myös yläosan pitsinauhat ovat myöhempää tuotantoa.