Ryijy Haapovaarasta Karjalasta

Toukokuun kirjoittaja Suvi Kettula työskentelee Espoon kaupunginmuseossa tekstiilikokoelmaa hoitavana ja tutkivana intendenttinä. Tekstiilikulttuuri ja -historia kaikkine ilmiöineen ovat hänelle ikuisen riemun ja innoituksen lähteitä. Suvi on myös kirjoittanut Tekstiilikulttuuriseuran julkaisusarjan viimeisimmän julkaisun Keinutuolin kaunistaja. Suomalaisen keinutuolinmaton valmistus- ja käyttöhistoriaa.

"Muistaakseni kevättalvella vuonna 1932 kylälle oli tullut kudontaneuvoja pitämään kudontakursseja. Seurojentalollakin olisi voinut kutoa, mutta meidän ryijymme, Laila Karttusen Neljä peuraa, on kudottu kotona Haapovaarassa, Pohjois-Karjalassa. Olin tuolloin7-vuotias ja muistan hyvin, kuinka äitini Hanna ja vanhempi sisareni Irma kutoivat ryijyätuvassa. He istuivat rinnakkain leveiden kangaspuiden ääressä. Valmistuttuaan ryijy asetettiin seinälle tuvan nurkkaan. Tupa oli suuri, noin 70m². Haapovaara jäi taloineen ja maineen sodassa luovutetulle puolelle. Sinne jäivät myös kangaspuut. Ei niitä voinut mukaan ottaa, kun olivat niin isot. Ryijy ja sen kaveriksi kudottu keinutuolinmatto sen sijaan matkasivat mukanamme."

Kuvassa 2 Pälkjärven Haapovaara, josta lähdettiin evakkomatkalle. Sodan jälkeen perhe lähti evakkoon Kontiolahteen sukulaisten luokse. Kirsti Könönen avioitui myöhemmin Matti Hyvösen kanssa. Häitä juhlittiin Kontiolahdella elokuun 11. päivä vuonna 1951, jolloin juhliva lähisuku asettui Haapovaaran ryijyn eteen valokuvattavaksi (Kuva 3). Oikeassa reunassa keinutuolissa on tarinassa mainittu keinutuolinmattokin. Pääkutoja, morsiamen äiti, Hanna Könönen (1893–1954) istuu kuvassa morsiamen vieressä. Hääpari muutti ensin Helsinkiin ja sitten Espooseen Mankkaalle. Ryijy ja keinutuolinmatto seurasivat aina mukana. Nyt ne ovat periytyneet kotiimme Espoon Matinkylään.

Piirustuksenopettaja ja tekstiilitaiteilija Laila Karttunen lienee suunnitellut kyseisen ryijymallin jo 1920-luvulla, jolloin hän työskenteli Fredrika Wetterhoffin Työkoulussa Hämeenlinnassa tyyliopin opettajana vuosina 1922–1930. Haapovaaran ryijy keinutuolinmattoinen ovat komeita näytteitä sekä suomalaisen tekstiilitaiteilijoiden että suomalaisten naisten taidoista, sitkeydestä ja aikaa kestävästä materiaalin käytöstä. Tarinan keinutuolinmattokin taidetaan sijoittaa lähiaikoina seinätekstiiliksi, nyt jo neljännen sukupolven kotiin ihailtavaksi.