Astiapyyhkeestä tuli teos

Kirjoittaja: Merja Räty

Aviomieheni isovanhempien peruja ollut punavalkoruudullinen astiapyyhe oli tullut perheemme käytössä tiensä päähän: alareunasta osa riekaleina ja reikiä siellä täällä muuallakin. Astiapyyhkeeksi siitä ei ainakaan enää ollut, ehkä se palvelisi vielä riepuna.

Jostain syystä korjasin pyyhkeen talteen ennen kuin se päätyi siivousliinaksi. Vanhat tekstiilit ovat aina puhuttelevia ja ilmeisesti tämän tekstiilin puhe oli sen verran äänekästä, että se pääsi muutamaksi ajaksi hengähtämään ennen uutta elämänvaihetta.

Jossain vaiheessa kaivelin kätköjäni ja löysin pyyhkeen. Vieläkään en keksinyt, mitä sillä tekisin. Tarvittiin päässä pyörinyt ideavyyhti, StitchClubin videokurssit ja näyttelykutsu Parsittu ja paikattu -näyttelyyn – sitten alkoi tapahtua. Olin pohdiskellut muutamia ideoita päässäni niin kauan, että loppujen lopuksi astiapyyhkeen muuntuminen näyttelyyn tarjottavaksi työksi ei kestänyt kovinkaan pitkään, vaikka työvaiheisiin liittyikin kohtalaisesti aikaa vievää kirjontaa.

Mikrohistoriaa kertoo omasta perheestäni, mieheni isovanhemmista ja ennen kaikkea omista isovanhemmistani ja heidän elämästään. Siksi työ on minulle tärkeä. Uskon, että etenkin käsistään kätevä edesmennyt mummuni olisi ollut iloinen, että työ päätyi Taitoliiton tuottamaan ja taiteilija Raija Jokisen kuratoimaan näyttelyyn Parsittu ja paikattu. Ja olin kyllä näkevinäni oman äitinikin silmissä kyyneleitä, kun näytin hänelle kuvaa työstä, jossa kaiken keskellä on kuva hänen omista vanhemmistaan.