Teoksia karamellipapereista

Kirjoittaja: Virpi Vesanen-Laukkanen

Kuvat: Jari Laukkanen ja Virpi Vesanen-Laukkanen

Esittelen joulukuun tekstiileinä karamellipapereista toteutettuja teoksia. Kiitos kaikille paperien lahjoittajille ja myös ihanille harjoittelijoilleni, joiden kanssa ompelimme, hassuttelimme ja nautimme pitkistä lounaista ja kesistä Harakan saarella meren äärellä. Kiitos myös Tekstiilikulttuuriseuralle mahdollisuudesta esitellä teoksiani näillä sivuilla.

Karkkiprinsessa on tuhansista karamellipapereista ommeltu kimalteleva juhlapuku. Prinsessan helmat ovat täynnä omia ja ystävien tarinoita juhlista, matkoista ja lasten karkkipäivistä. Jokaisen paperin sisältä on kerran kuorittu makea herkku, joka on syöty nautiskellen tai syyllisyyttä tuntien. Karkkiprinsessa rakastaa makeaa ja mahtuu silti kapeauumaiseen mekkoonsa. Hän on toteutumaton unelma.

Näiden teosten ideat ajoittuvat hetkiin, jolloin tarinat kohtasivat kulttuurin tuottaman materiaalin. Silloin syntyi assosiaatioita ja mielikuvia, joiden pohjalta molemmat saivat uuden muodon. Karkkiprinsessan lähtökohtana olivat lapsuuteni sadut, aikuisen silmin nähtyinä ja tekstiilitaiteen tekniikoilla toteutettuina. Karamellipaperit ovat lahjoituksia tutuilta ja tuntemattomilta ihmisiltä mm. Suomesta, Venäjältä, Ruotsista, Virosta ja Espanjasta. Jokaisen paperin sisältä on joku joskus kuorinut esiin makeisen sulostuttamaan arkea tai juhlistamaan juhlahetkeä.

Sweetie syntyi "pikkusiskona" Karkkiprinsessalle, kun tarvitsin karkkipaperipuvun lähetettäväksi messuille Chigagoon.

Naiset ovat muokanneet vaatteilla vartaloaan eri aikakausien ihanteiden mukaiseksi. Korsetin tarkoitus on sekä peittää että korostaa. Tein sarjan karamellipaperikorsetteja, jotka leikittelevät naiseuden kuvastolla sekä nautinnon ja kontrollin välisellä ristiriidalla. Yksi korseteista on Aino, joka on nimeltään ja teemaltaan sinivalkoinen suomalainen.

Amanda sai nimensä vaaleanpunaisen, venäläisen rakkausaiheisen karamellipaperin mukaan.

Juhlapuku on valmistettu Wäinö Aaltosen Suomen neito -patsaan mittojen mukaan WAM-museon KUI-näyttelyyn. Mielestäni tuo alaston, kaino, liikkumaton, pronssiin valettu ja ikuisesti samana pysyvä kookas neito tarvitsi vaatteet. Hän kierrättää ja uusiokäyttää kulutuskulttuurin tuottamaa jätettä, roskaa ja valmistaa siitä itselleen juhlapuvun. Tässä puvussa Suomen neito voi nostaa katseensa ja lähteä maailmalle.

Makeita unia teoksen idea syntyi Pietarissa, kun keskustelin näyttely-yleisön kanssa karamellipapereista ja hyvän yön toivotuksista. Teos olisi kenties jäänyt toteuttamatta, ellen olisi saanut kutsua Rauman taidemuseoon Sokerina pohjalla -näyttelyyn. Tilkkutäkki on ommeltu karamellipaperista ja lakanoiden valkeat pitsit ovat kakkupapereita.