Kaunista turhuutta ja käyttövaatteita

Näyttelyihin liittyvä yhteistyö käynnistyi toisellakin taholla – viiden ystävän ja työkaverin porukalla (Tiina Mikkelä, Leena Jaatinen, Leena Karhu ja Kirsti Soukka) innostuimme suunnittelemaan ja toteuttamaan kaksi vaatteisiin liittyvää näyttelyä. Saanko luvan -näyttelyn (2006) ja Muistojen mekko -näyttelyn (2012), jotka olivat ensin esillä Helsingissä ja kiersivät myös muualla Suomessa. Omissa töissäni käsittelin melko romanttisella tavalla lapsuuden naisihannetta ja prinsessateemoja – tosin töiden taustalla ovat mm. ulkonäköön liittyvät odotukset, arkisuus ja kuluneisuus. Näitä näkökulmia olen korostanut materiaalivalinnoilla, vaatteiden muodoilla ja kirjonnoilla.

Huopayhdistys Filtti on vuosien mittaan järjestänyt jäsenilleen tilaisuuksia esitellä töitään. Alla olevan kuvan pikkutyttöjen mekot ovat olleet esillä Tampereella ja Jämsässä. Mekkojen suunnittelu lähti liikkeelle Burnettin Salainen puutarha -kirjan Marysta ja koko kiehtovasta tarinasta. Mustan mekon nonsense -tarinan olemme kirjoittaneet yhdessä mieheni kanssa.

Uniikkien näyttelyvaatteiden rinnalla olen suunnitellut ja toteuttanut myös käyttövaatteita. Ihastuin amerikkalaisen suunnittelijan Natalie Chaninin upeisiin painettuihin ja kirjottuihin puuvillatrikoovaatteisiin ja hänen niistä tekemiinsä kirjoihin. Sovelsin ja yhdistin kirjojen sisältöä omaan suunnittelutapaani ja toteutin pienen kirjotun vaatesarjan. Näyttely Aseman tekstiilit oli esillä Mikkelissä Vuolingon asemalla kesällä 2016. Käytän edelleen paljon kankaanpainannan ja kirjonnan yhdistämistä eri tavoin, oli kyseessä sitten t-paidan tai iltapuvun suunnittelu.

Kirjoin yläasteella farkkutakkini selkään Tenava-sarjakuvista tutun tanssivan Ressu-koiran ja farkkujen reiteen ruusuja – siitä innostus kirjontaan kohdallani taisi käynnistyä. Maikki Seppälän opetus yliopistolla tuki ja laajensi näkökulmaa monipuolisesti. Ajattelen kirjonnan olevan yksi kankaankuvioinnin tekniikka, joka soveltuu monenlaisten ideoiden toteuttamiseen.